Kantakaupungista tänne itä-Helsinkiin muuttaneena voin sanoa yhden asian. Vanhojen 20-30- luvuilla rakennettujen talojen ikkunapenkit ovat ihania! Edellisessä asunnossani (jossa asuin reilut 6,5 vuotta) ikkunalaudan/penkin syvyys oli noin 40 centtiä ja siihen pystyi laittamaan vaikka mitä ihanaa!
Tässä vähän mallia siitä, millaiset ikkunalaudat tässä nykyisessä asunnossa on:
En tiedä kuinka hyvin tästä kuvasta saa selvää, mutta kissa seisoo sängyn laidalla (sängyssämme on sellaiset japanilaistyyliset leveät laidat) ja nojaa etutassuillaan puiseen ikkunankarmiin. Eli makuuhuoneeseen on ihan turha edes kuvitella mitään ikkunan eteen, koska ikkunalautaa ei ole ollenkaan (paitsi tietysti amppelin voisi laittaa). Patteri on heti ikkunoiden alla ja sänky niin lähellä ikkunaa, ettei väliin mahdu oikein minkäänlaista tasoa, jolle voisi asetella viherkasveja.
Tässä oikealla olevassa kuvassa taas näkyy se, millainen ikkuna"lauta" olkkarissa on, tai siis ei ole. Edes kisut eivät mahdu siihen istuskelemaan, saatika sitten, että siinä pysyisivät minkäänlaiset kukkaruukut.
Haaveilen vielä jonakin päivänä pääseväni taas asumaan ihanaan vanhaan kerrostaloon, jonka ikkunapenkeillä voisivat viettää aikaa niin kasvit, kissat kuin ihmisetkin nauttimassa auringonpaisteesta. Siihen asti on yritettävä keksiä muunlaisia ratkaisuja (jotka kuitenkin sopisivat jotenkin sisustukseenkin...)
On se kyllä sääli,ettei noissa uudemmissa asunnoissa ole kunnon ikkunalautoja.Hauska kuva Niilosta;-)
VastaaPoistaMinulla on 50-luvun alun asunto ja täällä vielä on ikkunalaudat, noin 20 cm syvät. Miksiköhän niitä ei enää ole uudemmissa taloissa? Ovat kyllä kätevät, kun voi laittaa niille huonekasveja ja tuikkulyhtyjä ym.
VastaaPoistaTämä asunto on 90-luvulla rakennettu, eivätkä ikkunalaudat silloin näköjään olleet muodissa. Tosi harmi! En tiedä, miten on tilanne uudemmissa asunnoissa.
VastaaPoistaAsuntoa valitessa ikkunat ja laudat oli minulle tärkeä tekiä. Kierrätyskeskuksesta olen ostanut ja tuunannut monta kukkatasoa ja viritelmää.
VastaaPoistaPitäisi kyllä varmaan suunnata kierrätyskeskukseen, sinne olisi muutenkin asiaa, kun pitäisi keksiä tänne kotiin kaikkea kivaa ja metsästää kirjahyllyä. Sitten kun omistusasunnon joskus hankin, luulen, että minäkin laitan aika paljon painoarvoa ikkunalaudoille. Tällä hetkellä emme vain taloudellisista syistä oikein pysty vaihtamaan edes toiseen vuokrakämppään..:/
VastaaPoista