Olen ollut viime päivät flunsassa ja nukkunut sen takia aika huonosti. Viime yökin meni vain pyöriessä, niinpä olikin aikaa pohdiskella parvekkeen tulevaisuutta. Olen ajatellut kahta altakastelulaatikkoa, joihin laittaisin joitain köynnöstäviä kukkia. Yksi isompi ruukku/laatikko olisi myös kiva. Seinässä olevaan telineeseen aion kiinittää amppelin. Lisäilen tänne kuvia suunnitelmista, kunhan saan jotakin konkreettista aikaan.
Pengoin kämpän ympäri ja löysin vihdoinkin kadoksissa olleen laturin kameraan. Niinpä nappailin muutamia kuvia tämänhetkisistä huonekasveista:
Tämä kauniin lila krysanteemi tarttui mukaan kukkakaupasta edullisesti. Ainakin vielä se on jaksanut kukkia ja muutama nuppukin on avautumatta.
Tässä vanhempi palmuvehkani, joka ilmeisesti hieman kylmettyi muuton aikana, mutta voi nyt jo paljon paremmin. Pari oksaa se pudotti, mutta nyt on jo uusia pikkuisia tulokkaita puskemassa päätään pinnalle.
Tässä pienempi palmuvehka. Huomasin eilen, että senkin juurelta on nousemassa pieniä uusia varsia. Tämä kävi kissojen käsittelyssä heti meille tultuaan, mutta on jo toipumaan päin. Lehdet tosin ovat vielä reikäisiä.
Tässä rajan toisella puolella jo kerran vieraillut anopinkieli. Se lojui ihan liian pitkään täysin valottomassa tilassa, ja siitä kuolikin iso kasa lehtiä. Nämä kolme kuitenkin jaksoivat sinnitellä. Lisäksi Juurista oli lähtenyt kaksi pientä vartta, toisessa yksi lehtikin. Varret ja uusi lehti ovat tosin lähes täysin valkoiset. Olenko huolimattomuudellani ja laiskuudellani onnistunut luomaan jonkun kummallisen sekasikiön? :D Pohdiskelin pienessä mielessäni, että ehkäpä täysin valoton tila synnytti valkoiset varret ja lehden. Vai näyttävätkö nuoret anopinkielet aina tältä? olen lukenut, että lehdistä tehdyistä pistokkaista tulee yksivärisiä, mutta tuskin kuitenkaan ihan näin vaaleita? Ja nämähän ovt lähtöisin tuosta alkuperäisestä kasvista.
Tässä vielä lähempää toinen lähes valkoinen varsi (toinen näkyy tuossa taustalla). Mielenkiintoista nähdä, mitä tästä kehkeytyy.
Tämä on viimeisin tulokas, eli eilen ostettu reunustraakkipuu. Ennen nukkumaan menoa vanhempi kissoistamme kävi vähän maistelemassa sen lehtiä (kuten kuvassa näkyvätkin nuo muutamat nuupahtaneet lehdet), joten nostin sen yöksi krokeammalle turvaan.
Näistä lähtökohdista on siis tarkoitus lähteä rakentamaan uutta harrastusta ja tätä blogia.
Tykkäätkö mehikasveista? Itse olen hulluna niihin. En kaktuksiin niinkään, mutta muihin. Ovat helppohoitoisiakin.
VastaaPoistaKannattaa muuten herätellä kasvi-innostusta tekemällä retki Helsingin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan Kaisaniemeen, jos vain asut siedettävän lähellä. Se on yksi lempipaikoistani Helsingissä.
Ihania kasveja! Etenkin tuo ensimmäinen,jossa on kukkia on tosi nätti,en vaan tunnista enkä tiedä sen nimeä? Hih,hauskat nuo valkoiset lehdet! Toivottavasti kissat nyt jättää nuo kasvit rauhaan,sun pitää varmaan suihkuttaa kasvien päälle kissankarkotinta,ehkä se auttais.Tuli kamala ikävä kisuja,kun näin nuo kuvat.Laita myös niistä välillä kuvia,please! Ja hoida ittesi terveeksi,paljon kuumaa juotavaa ja lepoa,jos vaan voit.
VastaaPoistaHei taas!
VastaaPoistaKirppu: tykkään kyllä mehikasveista, ne ovat mielestäni yksinkertaisella tavalla kauniita!Kaktuksista pidin lapsena enemmän, mutta en ehkä niin paljon nykyään. Kissojen kanssa kaktukset eivät myöskään oel mikään paras vaihtoehto! :) Viime keväänä vierailin sekä kasvitieteellisessä puutarhassa (joka on aivan ihana paikka) että talvipuutarhassa. Yritin eilen etsiä kuviakin, joita sieltä otin. Otin niitä muistaakseni vielä hirveän kasan, mutta en löydä niitä nyt mistään kansioista. Ovat varmaan unohtuneet jollekin muistitikulle, joka on puolestaan kadonnut. Tänä keväänä olisi myöskin tarkoitus vierailla jommassa kummassa.
Yaelian: Tuo kukkiva on tosiaan krysanteemi. Se on tällä hetkellä ihanan näköinen, mutta kukkii tietääkseni vain kerran. Yritän pitää sen mahdollisimman pitkään kukassa. Ainakin sen kisut ovat jättäneet rauhaan, mutta traakkipuu on kovassa suosiossa. Saa nähdä, kuinka kauan se meillä kestää. Koitan laittaa kissakuviakin aina silloin tällöin, niitä tulee kuitenkin koko ajan napsittua!
Mukavaa sunnuntaita teille kummallekin!:)