maanantai 14. kesäkuuta 2010

Pitkästä aikaa taas täällä! :)

Huh. Edellisestä postauksesta on ehtinyt kulua ihan liian kauan, ja tämäkin postaus jää vähän tyngäksi.

Kevään aikana olen ehtinyt tehdä monenlaista: käydä kurssilla Belgiassa, saada opinnäytetyön jo aika hyvälle mallille, paiskia kovasti töitä, pitää ihan ihan lyhyen loman ja aloittaa kesätyöt. Nyt paiskin siis tosiaan kesätöitä, minkä lisäksi teen vielä yhtenä iltana henkilökohtaisen avustajan työtä, jota teen normaalisti opiskelun ohella. Hommaa siis riittää, ja voimat ovatkin olleet ihan finaalissa viime kuukausina. Siinäpä oikeastaan suurin syy siihen, ettei oikein ole tullut kirjoiteltua tännekään.

Mutta nyt koitan taas vähän ryhdistäytyä. Tänään olen puuhastellut kasvien parissa taas pitkästä aikaa, kun istutin äidiltä saamani peikonlehden altakasteluruukkuun. Tähän asti se oli vain vesimaljakossa, mutta juuret alkoivat näyttää vähän mätänemisen merkkejä ja tuli kiire siirtää se. Toivottavasti se vielä pelastuu, tykkään kyseisestä kasvista nimittäin todella paljon.

Kisut voivat hyvin, ja ovat yllättävän hyvin jättäneet kasvit rauhaan, kun kasvit ovat olleet tuolla kasvitelineessä. Eli teline on siis toiminut erinomaisesti! :D Laitan jossain vaiheessa tänne tuoreita kuvia kasveista. Ai niin, ja ostin kultaköynnöksen, joka on menestynyt hyvin! Vähän se näytti kuolon merkkejä, kun Belgian-reissuni aikana poikaystävä oli unohtanut kastella tai suihkutella sitä. Mutta selvisin säikähdyksellä, eipä tuo kasvi nimittäin enää ole moksiskaan. Tässä vielä pieni vilaus kasvien nykytilasta! Kukkateline siis vaihtoi paikkaa ikkunanurkkaukseen sohvan taakse, ainakin kesän ajaksi. Talvella se pitää taas siirtää keskemmälle huonetta, etteivät kasvit kuole kylmään vetoon, joka tulee ikkunoista.






















Kisutkin ovat itseasiassa saaneet uutta kotiin, sillä tilasimme Saksasta ison kissanpuun niille. Hyvin ovat tykänneet, tosin ihan ylimmillä tasoilla vähän harvemmin oleskelevat. Tässä vähän kuvia uudesta kissanpuusta ja kisuista:







Niilo pähkäilee, kuinkas pääsisikään tuonne hyllyn päälle...





















Pojat leikkivät kissanpuussa myös yhdessä! :)





















Niilo miettii, miten pääsisi parhaiten löhöilemään "roikkuhyllylle".

5 kommenttia:

  1. Olinkin kaivannut tätä blogia,mutta ihan hyvä selitys sulla olikin sille,mikset ole jaksanut tätä päivitellä.Toivottavasti se peikonlehti tokenee,kivan kasvi.Mulla on aasinkorva,eikös se ole vähän samamtapainen?
    Hieno uusi blogipohja ja vautsi,onpa kissoilla hieno uusi teline,kyllä niiden nyt kelpaa!Ja kohta sitten nähdään!

    VastaaPoista
  2. Joo, pitkään kesti, ennen kuin taas päivittelin tätä blogia, mutta nyt alkaa olla pikkusen enemmän aikaa iltasin. Työt kyllä syö aika paljon voimia, mutta ehkä tää tästä... Kivoja tosiaan noi uudet blogipohjat, täytyy tosin muokkailla vielä vähän tekstien väriä jne. Mukava nähdä kyllä tosiaan!:) Mietittiin vähän, että voitaisiin ehkä mennä ensi viikon keskiviikkona vaikka kaikki porukalla mun vanhempien luokse syömään, jos sulle sopii? Mutta puhutaan siitä sitten tarkemmin kun tulet tänne. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kiipeilyteline kissoilla! Meidän kissojen kiipeilyteline alkaa olemaan kohta sen näköinen, että voisi vaihtaa uuteen.. :)

    VastaaPoista
  4. Hei Marika, kiva kun kävit kommentoimassa! :) Meilläkin vanha kiipeilyteline meni rikki, kun nuorempi kissa yritti hypätä sen päältä kirjahyllyn päälle ja vähän epäonnistui. Rysähti sitten kiipeilytelineen päälle niin, että yksi telineen hylly napsahti poikki. Me tilasimme Zooplus.com:ista, oli tosi edullinen noin isoksi puuksi ja kuljetus Saksasta Suomeen oli ilmainen, kun tilaus ylitti tietyn summan.

    VastaaPoista