tiistai 13. heinäkuuta 2010

Suru-uutisia


R.I.P. Lissu (Nepukatin Geisha) 3.4.1998-13.7.2010



Suuren ilon jälkeen pitää ilmeisesti tulla myös suuri suru.

Tänään nimittäin nukkui pois minun todella rakas koirani Lissu. Se jäi asumaan vanhempieni luokse, kun muutin kotoa pois opiskelemaan Helsinkiin, koska se ei olisi koskaan tottunut kaupunkielämään. Se oli kuitenkin minulla aina mielessä ja rakastin sitä koko sydämestäni.

Se oli viikonlopun aikana mennyt nopeasti huonoon kuntoon. Äitini löysi siltä yhdestä nisästä ison patin samoihin aikoihin. Se vietiin eilen lääkäriin, jossa se kuvattiin. Sillä oli iso nisäkasvain, joka oli levittäytynyt todella suurelle alueelle. Myös keuhkot olivat täynnä kasvaimia, joten koiran olo oli todella tuskainen. Nyt jälkeen päin ajateltuna merkkejä on ollut pitkään jo ilmassa, mutta niitä ei vain osattu yhdistää muuhun kuin normaaliin vanhenemiseen. Lissu oli vähän reilu 12-vuotias. Lääkäri suositteli mahdollisimman pikaista eutanasiaa. Lissu sai muutamia vahvoja kipulääkkeitä mukaan, joten ehdin käydä sen vielä tänään hyvästelemässä. En halunnut lähteä nukutukseen mukaan, koska en olisi sitä luultavasti kestänyt katsoa. Vanhempani kävivät tänään viemässä sen eläinlääkäriin, jossa se nukkui rauhallisesti pöis klo 16.45. Se tuhkataan ja vanhempani hautaavat tuhkat mökkimme metsään, jossa Lissu sai juoksennella vapaana ja jossa se oli onnellinen. Tämä oli iso isku koko meidän perheellemme, sillä Lissu oli rakas perheenjäsen kaikille, myös veljelleni, joka oli jo muuttanut kotoa pois, kun Lissu tuli meille. Koko perhe hyvästeli tänään Lissun, joka vielä viimeiseen asti jaksoi lääkkeiden ansiosta olla reipas ja iloinen. Silmistä ja käytöksestä tosin näki, että koira oli todella väsynyt. Syötimme sille kaikkia sen lempiherkkuja ja annoimme viimeiset halit ja rapsutukset. Nyt se pääsi vihdoin kivuistaan, vehreämmille jänismaastoille.

Ikävä jää suunnaton, ja tulee olemaan todella raskasta tottua menetykseen, erityisesti vanhemmilleni, joilla ei ole enää kotona sitä rakasta heiluhäntää tervehtimässä.


lauantai 26. kesäkuuta 2010

Satumainen juhannus maustettuna yhdellä isolla yllätyksellä!

Juhannus kului Helsingissä, sillä jouduin töiden takia pysymään kaupungissa. Silti tämä juhannus oli ehkä elämäni paras. Miksi, se selviää tämän blogauksen loppupäässä... Juhannusta ennen kuitenkin vierailimme vanhempieni luona, ja siltä reissulta näppäsin muutamia kuvia äitini pihasta. Myös kissaherroista laitoin taas yhden päiväunikuvaan, noita kun tulee otettua vähän koko ajan...



Kissalan pojat makoisilla päiväunilla...jälleen kerran! :)

Äitini on saanut tämän kauniin orkidean kukoistamaan. Tässä yksilössä oli kuvanottohetkellä 19 kukkaa (ihan kaikki eivät tässä kuvassa näy).


Tässä kuva vanhan kotitaloni pihalta. äitini on kunnostanut vanhan lasten hiekkalaatikon tällaiseksi ihanaksi kukkapenkiksi. Keskellä on pieni suihkulähde, joka tosin melko harvoin on päällä. Minusta tämä on ihana idea ja kauniin näköinen. kuvaustaidoillani en tosin onnistunut nappaamaan parempaa kuvaa...



Matkalla takaisin Helsinkiin poikkesimme Nurmijärven Myllykoskella. Koski on hienon näköinen kokonaisuudessaan, tässä vain pieni kuva osasta kuohuja. Kosken alue on muutenkin aivan ihana paikka, yksi lempipaikoistani vanhalla kotipaikkakunnalla. Sieltä lähtee myös luontopolkuja ympäriinsä. Koskella on myös grillausmahdollisuus ja paljon ihanaa luontoa katseltavaksi!

JUHANNUS HELSINGIN SEURASAARESSA

Juhannuksena olimme töitteni takia siis jumissa Helsingissä, mutta päätimme kuitenkin aattona suunnata Seurasaareen katsomaan kokkoa ja makustelemaan juhannustunnelmaa. Seurasaari on todella kaunis paikka, enkä ollut siellä käynyt aikoihin. Matkalla Seurikseen kävelimme Helsingin Taidemuseon pihan ohi, josta löysimme tällaisen ihanan suihkulähteen! Mielestäni tämä on aivan hurmaava ja tosi hauska idea!...



...Merenranta oli loppuillasta aivan täynnä veneitä, joiden kansilta ihmiset seurasivat kokkojen sytyttämistä. Merellä seilasi myös kirkkovene, jossa matkusti vihkipari, joka oli valittu vihittäväksi Seurasaaressa juhannusaattona. Näky oli mahtava! Rakastan todella paljon merta ja viihdyn parhaiten meren äärellä...



...Illalla rantaan sytytettiin kaksi kokkoa, jotka paloivat kosteasta säästä huolimatta komealla liekillä...


...Juhannusaaton kohokohta oli minulle kuitenkin ehdottomasti se, että rakas poikaystäväni kosi minua meren äärellä illan hämärtyessä! :) Hän oli ostanut meille oikeaa sampanjaa, joka maistui taivaallisen hyvälle. Kihloihin menosta oli kyllä puhuttu, mutta en osannut aavistaa mitään, ennen kuin poikaystävä pyysi sulkemaan silmät. Hän oli kirjoittanut aivan ihanan kortin, jossa kosi minua ja taustalla soi meille erittäin tärkeä kappale seurustelumme alkuajoilta. Poikaystävä oli myös kysynyt "kihlautumislupaa" vanhemmiltani aiemmin viikolla kun vierailimme vanhempieni luona. Kyllä tuli ilonitku, ja taisi poikaystävänkin silmä vähän kostua. Muuta en juuri nyt voi sanoa, kuin että olen todella onnellinen!!!! :) Sormukset on vielä hankkimatta, mutta olemme jo katsoneet mieleisemme, pitäisi vain saada tietää oikea koko.
Eli voisin sanoa, että vaikka jouduinkin töiden takia viettämään juhannusta kaupungissa, ei se olisi kuitenkaan voinut mennä paljon täydellisemmin! :)

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

I love summer!


Kisut viettivät yhteisiä päiväunia tuossa päivänä eräänä. En ikinä kyllästy katselemaan, kun kisut vain nautiskelevat elämästä!


Tässä Niilo "kolmijalkaisena versiona"! :D


Nipa tykkää aina oikaista itsensä "sammakkoasentoon", tässä esimerkki siitä tietokonepöydän päällä! :)



Nappasin muutaman kuvan kävelylenkiltä lähellä kotia. Ihania syreeneitä ja kukkaistutuksia!!


Tänään menemme grillaamaan vanhempieni luokse vähän kauemmaksi Helsingistä. Poikaystäväni äiti on Suomessa käymässä ja lähtee myös kanssamme. Hän tapaa vanhempani nyt ensimmäistä kertaa! :) Yritän napata muutaman kuvan vanhempieni pihasta, äiti on laittanut puutarhan ihanan näköiseksi!

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Anopinkielen kasvua



Aiemmin keväällä onnistuin lähes tappamaan anopinkielen, jonka sain veljeltäni. Blogasin siitä aiemmin keväällä, ja silloin se oli väriltään lähes valkoinen, kun oli ollut valottomassa vaatehuoneessa. Nyt tuo kaveri kuitenkin on lähtenyt ihan uuteen kasvuun ja uusia lehtiä pukkaa koko ajan. Lehdet ovat edelleen aika vaaleita, koska kasvi on makuuhuoneessamme, jonne ei paljon valoa tule. Olisi kiva laittaa se paremmalle paikalla ja ehkä se kasvaisikin paremmin, mutta nuo kissat, nuo kissat.. Ne olisivat ihan heti sen kimpussa, joten sen on pakko nyt tyytyä oloonsa tuolla hämärässä katonrajassa kaapin päällä.









Belgiassa ollessani törmäsin muuten tällaiseen puuhun, joka on mielestäni aivan kuin tällipaju Harry Pottereista! Tuollainen voisi olla kiva omallakin pihalla (jos joskus on omaa pihaa) :)












Eilen laitoin "uudet" verhot makuuhuoneeseen, ilme muuttui ihan kokonaan. Tykkään kyllä kovasti! Kuva tosin on vähän huono, mutta antaa ehkä jotain suuntaa. Nuo verhot olivat vanhassa asunnossani, ja nyt laitoin ne toistaiseksi ikkunaan tähän yhteiseen asuntoon. Uusia vähän pimentävämpiä verhoja koitamme metsästää nyt kesän aikana.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

ABC

Yaelian oli blogissaan listannut elämänsä aakkosia. Tapan tässä aikaa ja koitan pysyä vielä hetken hereillä odotellessani poikaystävääni töistä, ja niinpä voisin laittaa omiakin aakkosia tänne...

A - Aurinko. Rakastan aurinkoa ja aurinkoisia päiviä, vaikka saankin auringosta valitettavasti aurinkoihottumaa. Valoisuus ja lämpö voittaa silti lievän kivun. :)

B - Billy Corgan. The Smashing Pumpkinsien laulaja, jolla on ihana persoonallinen ääni ja laulutyyli.

C - (The) Cure. Uskomaton bändi!

D - Danzig. Bändi, josta pidän ja myöskin puolalaisen Gdanskin kaupungin vanha nimi. Olemme suunnitelleet lomareissua Gdanskiin elokuussa, saa nähdä onnistuuko.

E - Eläimet. Rakastan eläimiä, ja ollut elämäni aikana paljon eläinten kanssa tekemisissä. Nyt odotan sitä, että on varaa ja tilanne hankkia oma koira. Rotu, johon olen rakastunut on australianterrieri.

F - Festarit. Aiemmin tuli juostua monilla festareilla joka kesä, mutta nykyään tahti on rauhoittunut (osittain kesätöiden viikonloppuvuorojen takia). Tänä kesänäkin menen kuitenkin ainakin Helsingin Tuska-festareille Paljon mahtavia muistoja!!

G - Google. Jokapäiväisessä käytössä.

H - Hevoset. Pyörin kymmenisen vuotta hevosten parissa niin ratsastus- kuin ravipuolellakin. Hevosia on nykyään kova ikävä!

I - Ikävä. Ikävä on usein seurana, sillä vaikka asummekin yhdessä poikaystävän kanssa, emme töiden ja opiskelujen takia useinkaan ehdi sanomaan toisillemme muuta kuin hyvää yötä. Ikävä on osittain kaunis ja osittain raastavan tuskainen tunne.

J - Jalat. Ruumiinosa, johon olen itsessäni tyytyväisin. Pidän kävelystä ja kävelyyn luonnollisesti tarvitaan jalkoja. Olen aikamoinen pikakiituri kävelijänä, melko huvittava näky varmaankin...

K - Kesä. Yksinkertaisesti rakastan kesää.

L - Loma. Olen kovasti loman tarpeessa, ja odotan elokuussa häämöttävää kovasti.

M - Musiikki. Ilman musiikkia en voisi elää. Kuuntelen, soitan, elän musiikkia.

N - Niilo. Toinen rakkaista kissoistamme.

O - Otto. Ja Otto on se toinen ihana kattimme!

P - Parisuhde. Erittäin tärkeä asia minulle.

Q - (The) Queen. Mahtava bändi, jota olen kuunnellut ihan lapsesta asti.

R - Rakkaus. Tärkeä asia, jonka eteen olen valmis tekemään paljon töitä.

S - Stressi. Stressaan aivan liikaa ja ihan liian monista asioista. Siitä johtuu, että olen usein myös kipeänä.

T - Rakas poikaystäväni, elämäni rakkaus! <3

U - Ulkomaat. Kaipaan kovasti ulkomaille.

V - Viherkasvit. Rakastan! :D

W - Waffles. Ihania herkkuja! Belgiassa pääsin nautiskelemaan mahtavista vohveleista! :D Tähän voisi laittaa myös Wolverine, joka on lempi hahmoni Marvel sarjakuvista (josita lisää seuraavassa :D )

X - Xavier. Professori X eli Charles Xavier, Marvel-sarjakuvissa seikkaileva hahmo. Olen lapsesta asti lukenut Marvel-sarjiksia ja luen niitä edelleen, vaikka en pidäkään uudemmasta piirustus- ja väritystyylistä kovin paljon. Muitakin sarjiksia tykkään lukea.

Y - Yö. Olen aikamoinen yökukkuja, ja aina kun ei ole aamulla aikaista herätystä tykkään valvoa myöhään. Pidän jotenkin öisestä tunnelmasta, kun muut nukkuvat.

Z - Zombie. The Cranberriesin legendaarinen biisi! :)

Å - Åkerfeldt. Yhden lempibändeistäni Opethin laulajan sukunimi.

Ä - Äiti. Rakas ja tärkeä ihminen.

Ö - Ööö...Nyt ei tule muuta mieleen kuin kotikaupunginosani ruotsinkielisen nimen viimeinen kirjain! :D





Ihania belgialaisia vohveleita, joita olisin voinut syödä vaikka joka päivä! Kuva otettu Brysselissä toukokuussa 2010.

Pitkästä aikaa taas täällä! :)

Huh. Edellisestä postauksesta on ehtinyt kulua ihan liian kauan, ja tämäkin postaus jää vähän tyngäksi.

Kevään aikana olen ehtinyt tehdä monenlaista: käydä kurssilla Belgiassa, saada opinnäytetyön jo aika hyvälle mallille, paiskia kovasti töitä, pitää ihan ihan lyhyen loman ja aloittaa kesätyöt. Nyt paiskin siis tosiaan kesätöitä, minkä lisäksi teen vielä yhtenä iltana henkilökohtaisen avustajan työtä, jota teen normaalisti opiskelun ohella. Hommaa siis riittää, ja voimat ovatkin olleet ihan finaalissa viime kuukausina. Siinäpä oikeastaan suurin syy siihen, ettei oikein ole tullut kirjoiteltua tännekään.

Mutta nyt koitan taas vähän ryhdistäytyä. Tänään olen puuhastellut kasvien parissa taas pitkästä aikaa, kun istutin äidiltä saamani peikonlehden altakasteluruukkuun. Tähän asti se oli vain vesimaljakossa, mutta juuret alkoivat näyttää vähän mätänemisen merkkejä ja tuli kiire siirtää se. Toivottavasti se vielä pelastuu, tykkään kyseisestä kasvista nimittäin todella paljon.

Kisut voivat hyvin, ja ovat yllättävän hyvin jättäneet kasvit rauhaan, kun kasvit ovat olleet tuolla kasvitelineessä. Eli teline on siis toiminut erinomaisesti! :D Laitan jossain vaiheessa tänne tuoreita kuvia kasveista. Ai niin, ja ostin kultaköynnöksen, joka on menestynyt hyvin! Vähän se näytti kuolon merkkejä, kun Belgian-reissuni aikana poikaystävä oli unohtanut kastella tai suihkutella sitä. Mutta selvisin säikähdyksellä, eipä tuo kasvi nimittäin enää ole moksiskaan. Tässä vielä pieni vilaus kasvien nykytilasta! Kukkateline siis vaihtoi paikkaa ikkunanurkkaukseen sohvan taakse, ainakin kesän ajaksi. Talvella se pitää taas siirtää keskemmälle huonetta, etteivät kasvit kuole kylmään vetoon, joka tulee ikkunoista.






















Kisutkin ovat itseasiassa saaneet uutta kotiin, sillä tilasimme Saksasta ison kissanpuun niille. Hyvin ovat tykänneet, tosin ihan ylimmillä tasoilla vähän harvemmin oleskelevat. Tässä vähän kuvia uudesta kissanpuusta ja kisuista:







Niilo pähkäilee, kuinkas pääsisikään tuonne hyllyn päälle...





















Pojat leikkivät kissanpuussa myös yhdessä! :)





















Niilo miettii, miten pääsisi parhaiten löhöilemään "roikkuhyllylle".

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Kissojen päiväunia ja uusi kukkateline

Loma lähenee loppuuaan, mikä on ikävää. Tuntuu, ettei neljä vapaapäivää riitä lataamaan akkuja, varsinkin kun tänäänkin väsäsimme vähän opiskelukaverin kanssa opinnäytetyötä.

Eilen kävimme vanhempieni luona pääsiäispäivällisellä ja toin mukanani vähän tuliaisia kotiin. Sain äidiltäni vanhan kukkatelineen, jota hän ei enää käytä. Ei ehkä mikään maailman kaunein ilmestys, mutta aion laittaa siihen vielä paljon erilaisia vihrekasveja.


Tältä olkkarimme/tupakeittiömme näyttää "uuden" kukkatelineen kanssa:





































Sain myös mukaani pistokkaita peikonlehdestä sekä kumipuusta (ficus). Ne ovat nyt maljakoissa juurtumassa. Peikonlehden olisi kai voinut saman tien lykätä multaankin, mutta kotona ei nyt sattunut olemaan tarpeeksi multaa ja kaupaut ovat pääsiäisenä kiinni. Tuo peikonlehti on itse asiassa omani, mutta se on ollut jo muutaman vuoden vanhempieni luona saamassa valohoitoa. Edellisessä asunnossani tuli eräänä kesänä julkisivuremppa ja vein kaikki silloiset vihrekasvini silloin vanhemmilleni. Myös ficus on alunperin minun, mutta olin kokonaan unohtanut sen olemassaolon.

















Tämän viikon tavoitteena on saada hankittua muutama uusi viherkasvi tuohon kukkatelineeseen (ainakin haluaisin hankkia rönsyliljan, se taitaa olla tosi helppo viherkasvi) ja istuttaa ainakin peikonlehti.


Tähän loppuun on vielä pakko laittaa muutama kuva noista meidän maukuvaisista! Kisut nukkuivat tänään niin söpön näköisesti päiväunia yhdessä, että napsimme poikaystävän kanssa niistä kilpaa kuvia. Ja yhdessä kuvassa Niilo poseeraa niin suloisesti (vaikka Oton pää vähän onkin heilahtanut), etten voinut vastustaa kiusausta ja olla laittamatta kuvaa tänne! :)