perjantai 2. huhtikuuta 2010

Ihanaa, loma!

Hyvää pääsiäistä kaikille! :)

Kiire on vihdoin helpottanut. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet tämän kevään tähän asti kiireisimpiä. Tällä viikolla en ole ehtinyt netissä käydä muuten kuin lukemassa sähköpostit, kaikki verkossa tapahtuva sosiaalinen elämä on saanut väistyä. Mutta onneksi nyt on pääsiäisloma! Neljä päivää (tai oikeastaan enää kolme) saa herätä ilman herätyskelloa, ihanaa!

Puutarhakurssilla pidin pienen power point-esityksen parvekeprojektistani. Kerroin siinä, mikä on lähtötilanne ja mitä olen suunnitellut tehdä. Ja lähtökohtahan siis on seuraavan lainen, eli ei ole paljon kehumista...:



Suunnitelmanani on kunnostaa pöytä ja tuolit kauniimman näköisiksi. Niitä ei ole kaiketi tarkoitettu ulkokäyttöön (ovat alunperin poikaystävän äidin Yaelianin), mutta meillä ei ollut niille muuta käyttöä. Olen ajatellut hioa kalusteet (olen tosin kuullut, että se saattaa olla rottingin suhteen hankalaa, mutta aion silti yrittää) ja maalata ne. Maalia en ole vielä päättänyt. Spray-maalikin voisi olla ok. Se ei välttämättä kestä säätä, mutta mikä tahansa mitä teenkin kalusteille on parannus.

Pöydän pintaan aion tehdä mosaiikkityön. Tässä vähän esimerkkiä siitä, mitä minulla on mielessä:





Kuvien lähteet: mosaiikkimiljoo.com



Kasveja olen ajatellut laittaa altakastelulaatikoihin ja myös vähän korkeampiin puisiin laatikoihin. Yhden amppelin saan helposti roikkumaan parvekkeella valmiiksi olevasta telineestä. Olen myös ajatellut kokeilla ympäröidä koko parvekkeen hyvin ohuella ja kevyellä "kaislaseinämällä". Se antaisi vähän näkösuojaa, koska parvekkeen vieressä on kävelykatu. Minua varoiteltiin, että kissat saattaisivat kiivetä sitä pitkin karkuteille, mutta sellainen seinämä joka minulla on mielessä ei kyllä kestä kissojen elopainoa, enkä usko, että ne sitä pitkin yrittävät kiivetä. Eivätkä ne muutenkaan ole parvekkeella koskaan yksin.

Kasveja en ole vielä tarkkaan miettinyt, mutta esimerkiksi tällainen murattivillakko olisi todella kaunis!


Kuvan lähde: puutarha.net


Haluan todella saada parvekkeen tänä keväänä kuntoon, koska se on ainut paikka asunnossamme, joka ei ole vielä ollenkaan "meidän" näköinen. Olisi kiva saada siitä mukava rentoutumispaikka.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa,että sulla on loma,nautipa siitä.
    Nuo kalusteet parvekkeella kaipaakin kunnostamista,ja sulla on hyvät ideat,etenkin se mosaiikkityö;sellaiset ovat ihania!
    Oikein iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Mikäs näillä ihanilla keleillä on suunnitella parveketta kesäksi! Ihanaa kun kesä lähestyy jo kovaa vauhtia, itselläni ei oikeastaan vielä ole poltetta päästä laittamaan terassia, mutta se saattaakin tulla sitten ykskaks joku päivä :) Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Meillä oli joskus aikoinaan kotikotona parvekkeella rottinkituoli joka oli maalattu mustalla spray-maalilla. Hyvin kesti säiden armoilla. Rottinki on aika veemäinen maalattava, etenkin jos haluaa sitä maalia joka koloon.

    Iskee viherpeukalokärpänen itsellekin kun tätä blogia lukee, tosin onnistun tappamaan kaikki viherkasvit orkideoja lukuunottamatta.

    VastaaPoista
  5. Hei Yaelian, Onnenomenia ja Xaswang! :)

    Kesää kyllä odotan todella kovasti, ja on ollut ihan kiva suunnitella tuota parveketta! Alan tosiaan kallistua spraymaalin kannalle noiden kalusteiden maalaamisessa, varsinkin kun Xaswang kertoi sen onnistuneen. Rottinkia on varmasti vaikea maalata... Hyvää pääsiäistä myös teille kaikille! :)

    VastaaPoista